Keveyden jäljillä


Juttelin 7-vuotiaan kanssa piirtämisestä ja maalaamisesta. Minulla oli työpöydällä umpikökkö akvarelliluonnos: harjoitelma, josta näki mitä se esittää, mutta sielua ja elämää siinä ei ollut yhtään.

Lapsi ihaili kuvaa ja sitä miten siinä oleva esine oli ”ihan saman näköinen kuin oikea”. Minä tunnustin etten itse ollut tyytyväinen juuri siksi. Se oli liian työstetty ja siitä puuttui keveys. Seitsenvuotias halusi tietää, miten minusta hänen tekemänsä piirustukset voivat olla hienoja jos en pitänyt tätä hyvänä. Kerroin että pidän paljon hänen kädenjäljestään. Ihailen sitä iloa ja keveyttä, joita näen hänen tekemissään kuvissa, koska en osaa piirtää niinkuin hän.

Olen monesti tutkinut lapsena tekemiäni piirustuksia ja kadehtinut niiden itseään epäilemätöntä suvereeniutta. Ja huomannut että se muuttuu iän ja tietoisuuden lisääntyessä jonkilaiseksi jäykkyydeksi, vaivaantuneeksi kritiikinpeloksi. Moni taiteilija on kuitenkin onnistunut tavoittamaan ilmaisussaan sitä mutkatonta keveyttä, jota lasten töissä näkee. Suosikkejani ovat esimerkiksi hollantilainen ekspressionisti Karel Appel (s. 25.4.1921, k. 3.5.2006) ja ruotsalainen taiteilija ja kuvittaja Jockum Nordström (s. 1963).

Taidekeskusteluni lapsen kanssa jatkui siten että puhuimme hetken kritiikistä. Lapsi kertoi jonkun koulussa sanoneen että hänen piirustuksensa eivät ole hienoja. Minä sanoin että sellaista sattuu, aikuisillekin piirtäjille. Aina on joku, joka ei pidä siitä mitä teet ja sanoo sen myös ääneen. Joku tykkää ja joku ei, aina ei itsekään tykkää. Silti vain jatketaan piirtämistä, sillä tavalla kuin itse haluaa. Juttutuokion lopuksi sain vielä hyvän vinkin: ”Kun sulla ei ole muita töitä, niin voisit katsoa ikkunasta ja maalata maiseman. Siitä tulisit varmaan iloiseksi.”

#kritiikki #maalaaminen #piirtäminen #ideat #taiteilijat

suositellut
uusimmat
blogiarkisto
kategoriat
No tags yet.
seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Black Instagram Icon

© 2016 by Liisa Aholainen