Ystävät ja kylänmiehet


Viime aikoina olen maalannut taas ihmishahmoja, jotka olivat pitkään poissa töistäni. Samaan aikaan olen ajatellut ihmisiä elämässäni. Olen miettinyt ystävyyssuhteiden, ryhmien ja yhteisöjen merkitystä. Asuessani ulkomailla on sosiaalinen verkostoni muotoutunut aivan erilaiseksi kuin se oli vuosia sitten Suomessa. Ympäröivä kulttuuri on erilainen ja päivittäinen kanssakäyminen ihmisten kanssa toisenlaista. Minulla on monta ystävää, jotka koen läheisiksi vaikka tapaan heitä äärimmäisen harvoin tai olen yhteydessä vain sosiaalisen median kautta. Edellisessä kirjoituksessani pohdiskelin työtilan merkitystä. Ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä muodostavat myös tilan: sosiaalisen ympäristön, joka vaikuttaa meihin monin tavoin.

Useimmalle taiteilijalle työn tekemisen tärkeimpiä edellytyksiä on varmasti mahdollisuus olla yksin. Oma tila tarjoaa suojan muiden odotuksilta ja vapauden kehittää ja toteuttaa omia ideoita. Ihmisen yksi perustarpeista on kuitenkin olla yhteydessä muiden kanssa, tarve tulla nähdyksi. Omat työt altistetaan muiden silmille, sillä ne halutaan jakaa muiden kanssa. Siihen sisältyy riski että tulee torjutuksi. Mitä jos kukaan ei ymmärrä, hyväksy tai tykkää? Työskennellessäni en voi kuitenkaan antaa pelolle tilaa. Voi vain kuvitella miten kökköä tulee jos maalatessani mietin, mitä sukulaiset/joku/yleisö/naapurin rouva ajattelee siitä mitä olen tekemässä. Oleellista on osata ajoittaa yksin olo ja kontaktit muihin ihmisiin tarpeen mukaan.

Jos sosiaalista ympäristöä kuvaa sisäkkäisinä kehinä, ensimmäisen kolmen kehän sisällä olisi ihanteellisesti mahdollisuus tuntea itsensä hyväksytyksi omana itsenään, riippumatta suorituksista. Koska taiteilija liiankin helposti samaistuu tuotoksiinsa (= jos teen hyviä töitä, olen hyvä, jos epäonnistun, olen huono), tarvitsee oman mielenterveyden tukemiseksi niitä läheisiä, joiden mielestä se mitä teet on aina mahtavaa, ihan vain siksi että kyse on sinun töistäsi. He ovat ihmisiä, jotka kannustavat tekemään niitä asioita, joiden parissa olet onnellinen. Tämä kehä on se puskuri, joka tarjoaa perspektiiviä silloin kun kohtaa negatiivista arvostelua. Pystyy toteamaan että okei, ehkä tämä työ ei ollut kaikilta osin napakymppi mutta minä olen silti ok. Kun nauttii riittävää tukea lähimmissä suhteissa ja pystyy hyväksymään itsensä, ei tarvitse hakea hyväksyntää taiteen kautta. Luominen on vapaampaa, spontaanimpaa. (Lisää tästä ja kirjavinkki taiteen tekemisen epävarmuuden kanssa painiskeleville: David Bayles, Ted Orland: Art & Fear, Image Continuum Press 2005)

Kuten työtila on sekä fyysinen paikka että mielentila, myös muiden ihmisten vaikutus luovaan työskentelyyn riippuu paljolti siitä, mikä on oma suhtautumistapamme heihin. Esimerkiksi käy vaikka perhe: jos ajattelen että minun täytyy äitinä olla koko ajan perheenjäsenten käytettävissä, ei minulla milloinkaan ole aikaa maalata. Vaatimuksen ei tarvitse tulla lapsilta tai puolisolta, vaan se on peräisin omista ajatusmalleista. Tämän tiedostaminen on tärkeää, sillä vaikka kuinka haluaisi ympäröidä itsensä antoisilla ja rikastuttavilla ihmissuhteilla, ei kaikkia elämässään olevia ihmisiä voi valita, eikä aina voi olla niiden lähellä joita kaipaa. Rajoja voi pitää kuitenkin asettaa ja käyttää aikansa ennen kaikkea niiden suhteiden vaalimiseen, jotka ovat molemminpuolisesti rakkaudellisia ja ravitsevia.

#kritiikki #luovuus #maalaaminen #olosuhteet #työskentely #ystävät

suositellut
uusimmat
blogiarkisto
kategoriat
No tags yet.
seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Black Instagram Icon

© 2016 by Liisa Aholainen