Liisa Aholainen

Aholainen Colour Design
Mathenesserweg 25A
3027 HD Rotterdam


Tel. +31 6 30081562
liisa@aholainen.com


lang_fin

lang_nl

lang_en
Design Educator

Muotoilukasvattaja

Valmistuin Taideteollisesta Korkeakoulusta Taidekasvatuksen osastolta vuonna 2004. Suoritin sivuaineopintoja Teollisen muotoilun osastolla ja vierailin vaihto-opiskelijana Tukholman Konstfackissa, Färg och Form -osastolla. Näin sain koottua itselleni muotoilukasvatuksen parissa työskentelyyn valmistavan opintopolun, jollaista ei siihen aikaan omalla osastollani ollut tarjolla. Samaan aikaan nousi Suomessa kiinnostus muotoilukasvatusta kohtaan ja valmistuttuani pääsin työskentelemään monissa kiinnostavissa projekteissa. Vuosina 2005-2007 työskentelin museolehtorina Designmuseossa Helsingissä.

Muotoilukasvatuksessa minua kiehtoo sen monialaisuus taiteen, tekniikan ja pedagogiikan risteyksessä. Olen erityisesti kiinnostunut esineen ja sen käyttäjän suhteesta, niistä merkityksistä joita esineille annamme. Esineet, joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa, vaikuttavat meihin henkilökohtaisella tasolla. Ne sitovat meidät tiettyyn kulttuuriin ja aikaan. Rakennamme niiden avulla omaa identiteettiämme, vahvistamme ihanneominaisuuksiamme, heijastamme niihin kokemuksiamme ja arvojamme. Länsimainen kuluttamiskeskeinen identiteetinrakennus on suuressa ristiriidassa ihmiskunnan ekologisten tavoitteiden kanssa. Muotoilukasvatus auttaa hahmottamaan suunniteltua ympäristöä ja saa pohtimaan itsestäänselvinä pidettyjä tarpeita monista näkökulmista. Muotoilukasvatus tarjoaa työvälineitä mm. tietoiseen kuluttamiseen.

 

Projekteja ja työpajojas:

Arkkitehtuurin Ja Muotoilun Päivä Kouluissa - Ampiainen
Kansallinen arkkitehtuuri- ja muotoilutapahtuma, joka tuottaa opetusmateriaalia, ylläpitää internetsivustoa ja verkkonäyttelyä koululaisten töistä, järjestää työpajatapahtumia opettajille ja oppilaille sekä lähettää arkkitehteja ja muotoilijoita kouluihin kertomaan työstään. Ampiainen järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005 ja on siitä asti ollut vuosittainen tapahtuma. Hankkeessa tekevät yhteistyötä Designmuseo, Suomen Rakennustaiteen museo sekä arkkitehtuurin ja muotoilun ammattijärjestöt. Toimintaa on alusta asti koordinoinut arkkitehtuurikasvatuksen läänintaiteilija Jaana Räsänen.

Designed Environment Workshop
Työpaja osana kansainvälistä opettajainkoulutusohjelmaa SOCRATES Intensive Teacher Education Programme, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki, 2006

Fantasy Design Projekti
Eurooppalainen muotoilukasvatusprojekti, jossa lapset ja nuoret toimivat muotoilijoina. Hanketta koordinoi Designmuseo ja siihen osallistui toimijoita Suomen lisäksi Tanskasta, Norjasta, Belgiasta ja Skotlannista.

Muotoilutyöpaja Lapsille
Muotoilun periodityöpaja 12-14 -vuotiaille Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa 2004.